![]() |
|
![]() |
|
04:00-05:00 #1.05 Esitetty Yhdysvalloissa 11.12.2001 ja Suomessa 10.11.2002 Ohjaus:
Winrich Kolbe Jaksosynopsis | Jaksossa
käytetty musiikki
Teri ja Alan saapuvat St. Markin sairaalaan ja löytävät
Janetin. Jack soittaa Terille, joka kuulee uutiset. Dan ja Rick siirtävät
Kimin Gainesin auton takapenkille. Gaines kertoo pojille suunnitelmien
muuttuneen ja käskee heitä seuraamaan häntä toiseen
paikkaan. Rick haluaa lähteä litomaan, mutta Dan muistuttaa
heidän molempien saavan 10 000 taalaa, ja että Rick on velkaa
hänelle. Sherry kysyy, eihän David aio kertoa Keithistä lehdistölle. David toteaa, että lehdistö saisi kuitenkin asiasta selkoa. Jack saapuu poliisiasemalle seurattuaan pidätettyä Penticoffia. Päivystävä ylikonstaapeli ei suostu päästämään Jackia kuulustelemaan miestä, mutta Jack saa puhuttua tämän ympäri toteamalla, että häntä auttaneen poliisin kuolema olisi turha, jos hän ei pääsisi kuulustelemaan Penticoffia. Jack on menossa sisään, kun Mason ilmestyy paikalle. Rick on kiihdyksissä Kimin saamasta kohtelusta, ja toteaa, että heidän olisi pitänyt auttaa tätä. Dan ei näytä katumuksen merkkejä, ja huomauttaa Kimin nähneen heidän ja Gainesin kasvot, eikä todennäköisesti pääsisi tilanteesta pois elävänä. Tämä ei rauhoita Rickin mieltä. Mason toteaa Jackin olevan epäilty ja Jack toteaa Masonin pitäneen
itsellään oleellisia tietoja, Mason toteaa seuranneensa käskyjä.
Jack kertoo Penticoffin olevan osana uhkaa Palmeria vastaan, ja jos Mason
estäisi Jackia, hän estäisi tutkimuksia. Mason kertoo kuulustelevansa
ensin miestä. Palmer soittaa Maureen Kingsleylle ja sopii tapaamisen. Alan ja Teri antavat poliisille tiedot tapahtumista. Jack soittaa Terille ja toteaa pidätetyn miehen nähneen Kimin. Mason palaa kuulustelusta ja kertoo pidätetyn (Penticoff) kieltäytyvän puhumasta muiden kuin Jackin kanssa. Mason päästää Jackin kuulustelemaan tätä. Jack toteaa Penticoffille kaikkien kuulevan heidän keskustelunsa ja kuiskaa jotain hänelle. Tämä ottaa hepulit ja käskee viemään Jackin pois. Jack naulaa Penticoffin seinään ja pitää kättä tämän suun päällä. Poliisit ryntäävät huoneeseen erottamaan miehet toisistaan. Jack kiiruhtaa puhelimelle, johon Penticoff soittaa otettuaan suustaan numeron sisältävän paperilapun, jonka Jack työnsi hänen suuhunsa. Penticoff kertoo hänelle tulvan puhelun 20 minuutin kuluttua. Jos hän ei pääsisi puhelimelle, Jack voisi menettää ainoan toivon löytää tyttänresä. Jack soittaa Ninalle ja pyytää jäljittämään Penticoffin mainitseman maksullisen puhelimen ja laittamaan sen seurantaan. Jack suostuttelee poliisin päästämään hänet kuulustelemaan Penticoffia, järjestäen taas uuden kohtauksen, jonka tuoksinnassa hän varastaa poliisilta avainkortin ja sujauttaa sen Penticoffille, joka pian karkaa huoneestaan. Sairaalassa Alan lohduttaa Teriä, todeten Kimin ilmaantuvan. Maureen Kingsley ja David Palmer tapaavat. David vetoaa Maureeniin, todeten heidän tunteneen toisensa pitkään, ja ihmettelee, miksi Maureen haluaa tuhota hänen perheensä. Maureen sanoo toivovansa, ettei olisi kuullutkaan asiasta. Hän paljastaa kaksi lähdettänsä: George Ferragamo, joka oli Keithin terapeutti neljän vuoden ajan. Tämä oli kertonut asiasta Maureenille. Toiseksi, Nicolen raiskanneen Lyle Gibsonin ruumiinavaus paljasti tällä olleen naarmuja, jotka viittasivat tappeluun. Samanlaisia vahinkoja saanut poika oli käynyt läheisellä vastaanotolla, kirjoittaen nimensä kaavakkeeseen. Nimikirjoituksen käsiala vastasi Keithin käsialaa. David ei piittää todisteista, ja kehoittaa Maureenia tekemään mitä hänen pitää tehdä, mutta olemaan varautunut seuraamuksiin. David käy jututtamassa Keithiä kysyen, tapasiko hän Lyle Gibsonia iltana, jolloin Nicole raiskattiin. Keith ei halua vastata kysymykseen, mikä saa Davidin kiihtymään ja poistumaan sitten huoneesta. Mason kuulee Jackin tempusta ja löytää tämän satelliittikuvilla, nähden Jackin lähdön autolla Penticoffin kanssa. Jack ja Penticoff saapuvat maksulliselle puhelimelle. Se ei kuitenkaan ala soimaan, vaan piilossa oleva kännykkä. Penticoff vastaa. Gaines kertoo maksupuhelimen takana olevan avaimet ja kaukosäädin, ja kertoo sijainnin autolle, jonka takakontissa on ruumis, josta Penticoffin tulee hankkiutua eroon. Miehet kiiruhtavat autolle, jonka takakontissa on kuin onkin muoviin kääritty ruumis. Jack varmistaa hätääntyneenä, ettei ruumis ole Kimin, mitä se ei ole. Mason saapuu paikalle, aikoen pidättää Jackin. Jack selittää tilanteen ja näyttää Masonille ruumiin. Jack kertoo Masonille tietonsa ja pyytää tätä luottamaan häneen. Mason uskoo Jackia. Jack pyytää häntä viemään ruumiin tunnistettavaksi, ja ilmoittaa asiasta Ninalle. Jack soittaa Terille ja kertoo olevansa kymmenessä minuutissa sairaalassa. Gaines saapuu poikien luokse, Kim yhä tämän auton takakontissa. Gaines kysyy, mitä Janetille tapahtui. Dan sanoo heidän tappaneen tämän. Gaines toteaa samannäköisen tytön tulleen sairaalaan. Dan toteaa, että Janet ei ehkä ollut ihan kuollut. Gaines toteaa, ettei kuolleena ja elossa olemisen välimuotoa ole, ja havainnollistaa asian ampumalla Dania päähän. Hän onnittelee ällistynyttä Rickiä ylennyksestä. Sairaalassa Janetin sydän pysähtyy.
|